Hyppää sisältöön
Sivusto ei valitettavasti toimi oikein käyttämälläsi selaimella. Ole hyvä ja vaihda moderniin selaimeen (Esim. Microsoft Edge, Google Chrome tai Mozilla Firefox)

Tiedolla johtamisen palvelu

Kaikki tilastot yhdestä paikasta. Napin painalluksella valmiiksi kuvioksi. Tutkittua tietoa valmiiksi palasteltuna, aina Eurajoelta Eurooppaan.

Kuulostaa kunnianhimoiselta, mutta kehitysvaiheessa olevalla sivustolla pitää olla suuria haaveita. Tiedolla johtamisen palvelun tavoitteena on auttaa löytämään ja ymmärtämään tietoa ja tilastoja. Maailma on täynnä tietoa ja Suomesta saa maailman parhaita tilastoja, mutta tietojen yhdistely saati kuvioksi asti laatiminen ei ole aina helppoa. Tiedot ja tilastot eivät myöskään tapahdu tyhjiössä, vaan ne liittyvät laajempiin ilmiöihin ja konteksteihin. Tavoitteenamme on auttaa päihittämään tietoähky ja tuottaa parempaa tiedon saatavuutta, ymmärtämistä ja päätöksentekoa.

Tämä on sivuston beta-versio. Sivusto on vielä kehitysvaiheessa. Pyrimme julkaisemaan varsinaisen sivuston alkuvuodesta 2024. Mikäli haluat ilmoittautua postituslistalle, jonka avulla tiedotetaan varsinaisen sivuston julkaisusta sekä uusista tietolisäyksistä sivustolle, voit tehdä sen oheisen linkinLänk till en annan webbplats kautta. 

Viikon kaavio

Uutta palvelussa

28.9.2022

tieto.avi.fi menestyi Datamenestyjät -kilpailussa

Tilastokeskuksen järjestämässä Datamenestyjät -kilpailussa tieto.avi.fi -sivuille myönnettiin kunniamaininta julkaisemattomien palvelujen sarjassa.
Beta-palvelun käyttöönottoon liittyvä kuvituskuva
4.4.2022

Tiedolla johtamisen palvelun beta-versio otettu käyttöön

Beta-versiossa sivustoa testataan ja kerätään palautetta sen jatkokehittämistä varten. Vastaa kyselyyn ja kerro havainnoistasi ja kehittämisideoistasi.

Ilmiölähtöisyys

Monet päätöksenteon ja hallinnon haasteet liittyvät yhteiskunnallisiin megatrendeihin ja niistä kumpuaviin kompleksisiin yhteiskunnallisiin ilmiöihin, kuten syrjäytymiseen, eriarvoistumiseen, työelämän murrokseen tai ilmastomuutokseen. 

Ilmiöt -kokonaisuudessa olemme poimineet erilaisia yhteiskunnallisia ilmiöitä, joita olemme lähteneet pohtimaan poikkihallinnollisilla ja -tieteisillä asiantuntijaryhmillä. Ilmiö-näkymien tarkoituksena on auttaa hahmottaamaan, mitkä eri muuttujat vaikuttavat kuhunkin ilmiöön ja kuinka nuo muuttujat mahdollisesti poikkeavat ympäri Suomen. 

Parhaimmillaan ilmiö-näkymän avulla voidaan tunnistaa parhaita käytäntöjä eri puolilta Suomea.

Aluehallintoviraston toiminta

Aluehallintovirastot ohjaavat, kouluttavat, valvovat sekä myöntävät lupia ja valtionavustuksia. Toimintamme koskettaa kaikkia kansalaisia vauvasta vaariin ja toiminta-alueenamme on jokainen Manner-Suomen kunta. Tutustu avin laajaan toimintaan tilastojen ja kuvioiden valossa. 

Arvioinnit

Peruspalvelujen arviointi kuuluu Aluehallintoviraston lakisääteisiin tehtäviin. Peruspalvelujen arvioinnilla seuraamme, valvomme ja arvioimme palvelujen yhdenvertaista toteutumista koko maassa. Kiinnitämme huomiota myös alueellisiin eroihin palvelujen saatavuudessa. Teemme lisäksi muutakin arvointitoimintaa sekä tilannekuvan ylläpitoa yhteistyössä muiden viranomaisten kanssa.