Arviointimenetelmä

Perupalvelujen saatavuuden arvioinnin toimintaympäristöosuuden kartat ja kuviot pohjautuvat pääosin vuoden 2014 aineistoihin. Tämä johtuu siitä, että pääasiallisena tietolähteenä käytetyn Sotkanetin sisältämä avoin data on peräisin mainitulta vuodelta. Toimintaympäristöosan kartat on laadittu Paikkatietoikkunan Karttaikkuna –toiminnon avulla. Sotkanetin aineistot on siirretty avoimen rajapinnan kautta Karttaikkunassa muokattaviksi. Arvioinnin saavutettavuuslaskelmissa käytetty väestöruutuaineisto on vuodelta 2014 (31.12.2014 tilanne).

Varsinaisten arviointikohteiden analyyseissä on käytetty pääosin vuotta 2015 koskevaa määrällistä tilasto- ja muuta materiaalia. Arviointiaineistot hankittiin pääasiassa olemassa olevista tietolähteistä (Tilastokeskus ja Sotkanet). Osa tarvittavista aineistoista oli maksullista. Lisäksi hyödynnettiin aluehallintovirastojen omia rekisteritietoja sekä muiden arvioijatahojen omia tietokantoja. Niissä tapauksissa, joissa arvioinnin kannalta keskeistä aineistoa ei ole muualta saatavissa, se hankittiin omatoimisesti sähköisten kyselyjen avulla. Myös nämä valtakunnalliset aineistot ovat alueellisesti vertailukelpoisia.

Arviointi perustuu pääasiassa määrälliseen arviointiin, jossa menetelminä käytetään suoria jakaumia ja niistä laskettuja prosenttiosuuksia. Saavutettavuusanalyysit perustuvat palvelupisteiden sijainnin ja väestön alueellisen sijoittumisen väliseen suhteeseen. Aikasarja-analyysit kuvaavat ilmiöiden kehityssuuntia ja perustuvat samaa ilmiötä kuvaavien mittareiden useampivuotiseen seurantaan. Kartta-analyysit ovat erinomainen väline, kun halutaan alueellistaa erilaisia ilmiöitä tai seurata niiden alueellista muuttumista ajan kuluessa. Teemakartat ovat esimerkki tällaisesta esittämistavasta.

Peruspalvelujen arviointi tuotettiin nyt ensimmäisen kerran hyödyntäen Patio-toimintoja. Sen käyttöönoton myötä arviointiprosessia on kyetty keventämään. Jatkossa arviointiprosessi kevenee edelleen, kun Patioon kehitetty grafiikan ja taulukoiden visualisointitoiminnallisuus otetaan tuotantokäyttöön.

Raportin kokoamista varten valmisteltiin sähköinen alusta, jossa jokaisella arviointikohteella oli oma kokonaisuutensa. Arviointikohteesta vastaavat asiantuntijat pystyivät kirjoittamaan analyysin joko suoraan Patio-järjestelmään tai tuomaan tekstin sinne leikepöydän kautta. Asiantuntijat pystyivät myös lataamaan Patioon grafiikkaa ja karttoja sekä tuomaan niitä osaksi arviointimateriaalia.

Patioon tehty aineistojen luokittelutoiminto mahdollistaa aineiston entistä paljon tehokkaamman tavan hyödyntää arvioinnin tuloksia. Aineistojen hyödyntämismahdollisuuksia lisää myös se, että uudella tavalla tuotetussa arvioinnissa on helppo katsella samanaikaisesti sekä valtakunnallista että alueellisia arviointeja.

Arviointi sisältää niin toimintaympäristökuvauksessa kuin varsinaisessa arvioinnissa suuren määrän laadukkaasti visualisoitua tietoa. Pation suodatustoiminnot mahdollistavat aineiston helpon hakemisen eri tarkoituksiin. Arvioinnin tekemisessä on lisäksi hyödynnetty Patio 2.0-projektissa Paikkatietoikkunan Karttaikkunaan tehtyä tilastotaulukko-, teemakartta- ja analyysitoiminnallisuutta. Karttaikkunassa mm. teemakartat voidaan tuottaa sekä valtakunnallisesti että alueittain samassa työtilassa ja tuoda raporttiin sähköisesti.

Pation käyttöönotto tarjoaa merkittävästi uusia välineitä arviointiaineistojen sekä arviointitulosten hyödyntämiseen. Suodatustoiminnallisuuden avulla analyysimateriaalia ja arviointituloksia voidaan koota ja vertailla keskenään täysin uudella tavalla. Myös materiaalien ja tulosten jakaminen eteenpäin asiasta kiinnostuneiden käyttöön ja päätöksenteon pohjaksi on vaivatonta.

Itä-Suomen aluehallintovirasto

Vuotta 2015 koskeva peruspalvelujen arviointi