Esiopetukseen osallistumattomuuden syyt

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto

Mitkä ovat osallistumattomuuden taustalla olevat syyt?

Yleisin syy esiopetukseen osallistumattomuuteen on, että huoltajat haluavat itse huolehtia lapsen esiopetuksesta kotona.

Kyselyssä kunnille annettiin valmiina kahdeksan erilaista syytä, miksi esiopetusikäiset lapset eivät osallistu järjestettyyn esiopetukseen. Lisäksi oli mahdollisuus vastata jokin muu syy -kohtaan. Annetut syyvaihtoehdot mukailivat Opetus- ja kulttuuriministeriön muistiossa (2013:5) esiinnousseita syitä. Vastaajat saattoivat valita kolme tärkeintä syytä.

Yleisimpiä syitä olivat:

  • huoltaja haluaa huolehtia itse lapsen esiopetuksesta kotona
  • lapsi on vanhempien mukana ulkomailla
  • huoltaja ei pidä järjestettyä esiopetusta tärkeänä
  • lapsi on yksityisessä varhaiskasvatuksessa, jossa ei ole maksutonta esiopetusta tarjoavaa ryhmää
  • lapsi on aloittanut oppivelvollisuuden suorittamisen.

Kuntien antamien vastausten perusteella vuorohoitoa ei pidetty esiopetukseen osallistumattomuuden syynä.

Muina yksittäisinä osallistumattomuuden syinä mainittiin muun muassa:

  • kunnassa ei ole tietoa osallistumattomuuden syistä
  • lapsi osallistuu esiopetukseen naapurikunnassa
  • esiopetus on järjestetty muutoin, esimerkiksi seurakunnan kautta
  • esiopetuksen/koulun lykkäys
  • lapsi on yksityisen koulun järjestämässä esiopetuksessa
  • huoltajan valinta
  • sairaus tai sijoitus toiseen kuntaan
  • kyläkoulun lakkauttaminen.

Suurin osa vastaajista ilmoitti, etteivät tiedä tai eivät ole erikseen kartoittaneet syitä esiopetukseen osallistumattomuuteen. Tämä liittynee siihen, että kunnilla ei ole velvoitetta valvoa miten esiopetusoikeutta tosiasiallisesti käytetään.