Johdanto

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto

Pelastustoimen nopean avun saanti

Pelastustoimen tuottamasta nopeasta avusta käytetään nimitystä pelastustoiminta. Alueen pelastustoimen tulee järjestää alueellaan tehokas onnettomuusuhkien ja paikallisten tarpeiden mukainen pelastustoiminta. Pelastustoiminnan kokonaisuuteen kuuluu hälytysten vastaanottaminen, väestön varoittaminen, uhkaavan onnettomuuden torjuminen, onnettomuuden uhrien ja vaarassa olevien ihmisten, ympäristön ja omaisuuden suojaaminen sekä pelastaminen, tulipalojen sammuttaminen ja vahinkojen rajoittaminen sekä näihin tehtäviin liittyvät johtamis-, viestintä-, huolto- ja muut tukitoiminnat.

Sisäministeriön antama ohje pelastustoiminnan toimintavalmiuden suunnittelemiseksi ohjaa pelastustoiminnan järjestämistä. Ohjeen avulla pyritään tunnistamaan toimintavalmiuden tarve eri maantieteellisillä alueilla uhkien ja riskien mukaisesti. Lisäksi ohje korostaa erityisten riskikohteiden tunnistamista, onnettomuushistorian huomioimista sekä tarkastelee todellista avunsaantiaikaa pelastustoimen yksiköiden ajoaikojen sijaan.

Peruspalvelujen arvioinnin kohteena ovat vuonna 2015 pelastustoiminnan osalta nopean avun kysyntä ja saatavuus. Arvioinnissa on tarkasteltu pelastustoimen hälytystehtävien määrää sekä siinä tapahtunutta muutosta edeltäneistä vuosista. Lisäksi on tarkasteltu pelastustoimen nopean avun toteutumista toimintavalmiusajan osalta riskiluokittain. Indikaattoreina ovat toimineet hälytystehtävien määrä ja jakautuminen sekä toimintavalmiusajan suhde palvelutavoitteisiin.

Arvioinnissa käytetty hyvän palvelutason määrittely perustuu pelastustoimen valtakunnallisiin palvelutavoitteisiin. Palvelutavoitteina ovat hälytystehtävien määrän väheneminen sekä pelastustoiminnan aloittaminen riskiluokan mukaisessa toimintavalmiusajassa. Arvioinnin tiedot on saatu pelastustoimen resurssi- ja onnettomuustietokannasta (PRONTO).

 

Lähitulevaisuuden näkymät

Vuoden 2015 lopulla käynnistyi hallitusohjelmaan perustuva merkittävä uudistamishanke pelastustoimen kehittämiseksi. Hallitusohjelman mukaan pelastustoiminnan ja varautumisen valtakunnallista johtamista, suunnittelua, ohjausta, valvontaa ja koordinaatiota vahvistetaan ja parannetaan. Lisäksi pelastustoiminnan ja siviiliviranomaisten johtamista sekä koordinointia laaja-alaisten uhkien torjunnassa selkiytetään.

Pelastustoimen uudistus toteutetaan osana itsehallintoalueiden perustamista samassa aikataulussa ja samalla aluejaolla sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen (sote-uudistus) kanssa. Tämä tarkoittaa, että pelastustoimen järjestäminen siirretään kunnilta samoille itsehallinnollisille alueille kuin sosiaali- ja terveyspalvelut.

Tällä hetkellä pelastustoimi on kuntien lakisääteistä yhteistoimintaa, jota hoitaa 22 alueellista pelastuslaitosta. Hallitus linjasi huhtikuussa 2016, että pelastustoimen ja ensihoidon järjestävät vuoden 2019 alusta yhteistyöalueittain ne viisi maakuntaa, jotka ylläpitävät yliopistollista keskussairaalaa. Käytännössä hallituksen linjaus tarkoittaa sitä, että pelastuslaitoksia on jatkossa viisi.

Pelastustoimen uudistuksen tavoitteena on tehokas ja yhtenäinen pelastustoimi koko maassa. Uudistuksen tavoitteena on kustannustehokas, yhtenäinen ja laadukas pelastustoimi sekä varmistaa pelastustoimen resurssien tehokas käyttö niin, että pelastustoiminnan toimintavalmius ei heikkene. Lisäksi tavoitteena on varautua myös harvinaisiin suuronnettomuuksiin tai luonnonkatastrofeihin kaikkialla Suomessa sekä varmistaa, että pelastustoimen mahdollisuudet toteuttaa ensihoitoa ja yhteistyöhyödyt sosiaali- ja terveydenhuollon kanssa säilyvät.

Itsehallintoalueiden muodostamiseen liittyvä pelastustoimen uudistus on jatkoa viime hallituskaudella käynnistetylle pelastustoimen kehittämiselle ja uudistamiselle.