Kuntien tarvevakioidut sosiaali- ja terveydenhuollon menot vuonna 2014

Kuntien sosiaali- ja terveydenhuollon menot olivat vuonna 2014 keskimäärin 2 888 euroa asukasta kohti.34 Sosiaali- ja terveydenhuollon menoissa on suuria alueellisia eroja (taulukko 34). Alueellisesti alhaisimmat menot asukasta kohti olivat Helsingin ja Uudenmaan alueella, jossa sosiaali- ja terveydenhuollon menoihin käytettiin 2 584 euroa asukasta kohti. Korkeimmat menot olivat Itä-Savossa, jossa asukaskohtaiset menot olivat
3 782 euroa. Kunnittain tarkasteltuna alhaisimmat menot olivat Muuramessa, jossa sosiaali- ja terveydenhuollon menoihin käytettiin 2 040 euroa asukasta kohti. Korkeimmat menot olivat puolestaan Pelkosenniemellä, jossa vastaava luku oli 5 386 euroa.

Alueiden ja kuntien sosiaali- ja terveydenhuollon menojen erot eivät kavennu merkittävästi kun menot suhteutetaan asukkaiden palvelutarpeisiin. Yli puolessa Suomen kunnista palvelutarpeilla suhteutetut menot poikkeavat yli 5 prosenttia maan keskiarvosta. Alueittain tarkasteluna vähiten rahaa käytettiin Päijät-Hämeessä, jossa asukkaiden palvelutarpeilla suhteutetut sosiaali- ja terveydenhuollon menot olivat 8 prosenttia matalammat kuin koko maassa keskimäärin. Itä-Savossa ja Lapissa vastaavat menot olivat 14 prosenttia keskimääräistä korkeammat. Kuntakohtaisessa tarkastelussa Ypäjä käytti 28 prosenttia vähemmän rahaa sosiaali- ja terveydenhuollon menoihin suhteessa asukkaiden palvelutarpeisiin kuin maassa keskimäärin. Eniten rahaa suhteessa asukkaiden palvelutarpeeseen käytti Pelkosenniemi, jossa vastaavien palveluiden järjestämiseen käytettiin 63 prosenttia enemmän rahaa kuin maassa keskimäärin.

Yli 20 000 asukkaan kunnista Imatra, Kerava, Hollola ja Ylöjärvi käyttivät rahaa yli 10 prosenttia keskimääräistä vähemmän palvelutarpeella suhteutettuihin sosiaali- ja terveydenhuoltomenoihin kuin maassa keskimäärin. Savonlinna, Raasepori ja Vaasa käyttivät puolestaan yli 10 prosentti keskimääräistä enemmän. Yli 100 000 asukkaan kunnista Oulu, Lahti ja Jyväskylä käyttivät rahaa 9–10 prosenttia vähemmän suhteessa asukkaiden palvelutarpeeseen kuin maassa keskimäärin, kun taas Helsinki 5 prosenttia keskimääräistä enemmän.

Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelutarpeita oli eniten Kainuussa, Savossa ja Pohjois-Karjalassa (kuvio 1). Näillä alueilla palvelutarpeita oli 14–17 prosenttia enemmän kuin maassa keskimäärin. Vähiten palvelutarpeita oli Helsingin ja Uudenmaan alueella, missä palvelutarve oli 11 prosenttia matalampi kuin maassa keskimäärin. Kunnista eniten palvelutarpeita oli Ristijärvellä, jossa palvelutarve oli 55 prosenttia korkeampi kuin maassa keskimäärin. Pornaisissa ja Espoossa palvelutarve oli taas 19 prosenttia maan keskiarvoa alhaisempi.

THL on julkaissut vuodesta 2000 lähtien vertailuaineiston kuntien ja sairaanhoitopiirien vanhusten- ja terveydenhuollon tarvevakioiduista menoista. Vuonna 2012 mukaan otettiin myös kuntien ja sairaanhoitopiirien sosiaalihuollon menot. Vuodesta 2012 lähtien kuntien ja sairaanhoitopiirien sosiaali- ja terveydenhuollon tarvevakioidut menot ovat olleet hyvin samansuuntaisia: menot ovat säilyneet korkeina niissä kunnissa, joissa ne ovat olleet suuret.

Sosiaali- ja terveydenhuollon tarvekertoimien laskeminen perustuu tutkimukseen35, jossa etsittiin kuntatasolla saatavista tiedoista sellaiset tekijät, jotka selittivät parhaiten sosiaali- ja terveydenhuollosta aiheutuvia menoja. Näiden tietojen pohjalta jokaiselle kunnalle lasketaan asukaskohtainen tarvekerroin, joka kuvaa asukkaiden palvelutarpeita suhteessa maan keskiarvoon. Tarvekertoimen laskennassa on hyödynnetty alue- ja kuntakohtaisia tietoja väestön ikä- ja sukupuolirakenteesta, sairastavuudesta ja sosioekonomisesta asemasta. Tarvevakioidut menot saadaan suhteuttamalla alueiden ja kuntien nettomenot asukkaiden palvelutarpeisiin.

Palvelutarpeiden lisäksi kuntien ja alueiden sosiaali- ja terveydenhuollon menoihin vaikuttavat monet muut tekijät, kuten yksityisten ja julkisten palvelujen saatavuus sekä toiminnan tehokkuus ja vaikuttavuus. Palvelutarpeella suhteutetut menot eivät siis välttämättä indikoi kuntien sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisen tehokkuutta tai tehottomuutta. Tilasto ei myöskään kerro mitään sosiaali- ja terveyspalveluiden laadusta tai saatavuudesta. Tilastosta ei voida myöskään nähdä kuntien yksityisten ja julkisten palveluiden käyttöä ja saatavuutta.

Matalat menot voivat olla merkki hoitoketjujen toimivuudesta ja alhaisista yksikkökustannuksista tai huonosta julkisten palveluiden saatavuudesta ja tasosta. Vastaavasti korkeat menot voivat johtua toiminnan tehottomuudesta tai siitä, että kunnalla on varaa tuottaa korkean palvelutason sosiaali- ja terveyspalveluita. Kuntien, joiden tarvevakioidut menot poikkeavat maan keskiarvosta merkittävästi tulisi tarkastella tähän vaikuttavia tekijöitä, kuten esimerkiksi asiakastyytyväisyyttä sekä palveluiden tehokkuutta ja riittävyyttä. Kuntakohtaisessa tarkastellessa täytyy kuitenkin muistaa, että vuosittainen satunnaisvaihtelu voi vaikuttaa väkiluvultaan pienempien kuntien vuosimuutoksiin merkittävästi.

Kuntien ja sairaanhoitopiirien tarvevakioidut menotiedot vuosilta 2009–2014 löytyvät THL:n CHESS-yksikön Internet-sivuilta. Vuodesta 2012 lähtien kuntien ja sairaanhoitopiirien tarvevakioidut menot on esitetty sekä sosiaali- ja terveydenhuollon että terveyden- ja vanhustenhuollon palveluiden osalta. Tarvevakioituja menoja ei voi kuitenkaan verrata aikaisempien vuosien aineistoihin, koska tunnusluvut on laskettu poikkileikkausaineistosta. Menotiedot on laskettu käyvin hinnoin ja ne on suhteutettu laskentavuosien maan keskiarvoon, minkä vuoksi eri vuosien tarvevakioituja menotietoja ei voi suoraan verrata keskenään.

______________________

34 Kuntien sosiaali- ja terveydenhuollon menot on laskettu Tilastokeskuksen Kuntien ja kuntayhtymien talous ja toiminta -tilastosta. Menoina on käytetty nettokustannuksia, jotka on laskettu vähentämällä kuntien käyttökustannuksista käyttötuotot. Käyttökustannukset määriteltiin toimintamenojen, poistojen ja arvonalentumisen sekä vyörytyserien summana. Käyttötuottoihin puolestaan laskettiin mukaan toimintatulot sekä vyörytyserät.
Terveydenhuollon menot sisältävät perusterveydenhuollon ja erityissairaanhoidon kustannukset.
Sosiaalihuollon menoihin laskettiin vammaishuollon laitospalvelut, vammaisten työllistämistoiminta, päihdehuolto, lastensuojelun laitos- ja perhehoito, muut vanhusten ja vammaisten palvelut sekä muut lasten ja perheiden palveluiden kustannukset. Vanhustenhuollon menoihin laskettiin vanhusten laitospalvelut sekä 65 vuotta täyttäneiden osalta kotihoidon, omaishoidon sekä palveluasumisen menot. Palveluasumisen menotiedot arvioitiin Kuusikko-työryhmän (2015) raportin tietojen perusteella.

35 Vaalavuo, M – Häkkinen, U – Fredriksson, S (2013), Sosiaali- ja terveydenhuollon tarvetekijät ja valtionosuusjärjestelmän uudistaminen. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL), Raportti 24/2013. Helsinki.

 

Taulukko 34. Sosiaali- ja terveydenhuollon menot sairaanhoitopiireittäin vuonna 2014

Kuvio 16.